ensimmäistä kertaa.

tämä päivä on ollut yhtä ristiriitainen kuin elämäni yleensäkin. tähän päivään on mahtunut turhautuneisuutta, surua, vihaa ja iloa.

aamulla piti mies viedä aikaisin töihin, että saimme pojan kanssa auton käyttöömme. tulimme takaisin kotiin ja jatkoimme unia. nukuin liikaa ja heti herättyäni aloin valita vaatteita lainaneuvottelua varten.

tontti on ostettu ja talopaketti valittu. tarjoukset kyselty ja laskelmat tehty rakennusmestarin kanssa. vaatteideni tuli viestiä olevani fiksu ja luotettava, vaikka raha-asiani ovat aivan retuperällä. tonnitolkulla maksamattomia laskuja perintätoimistoissa ja ulosotossa.

en uskonut, että minun osallistumiseni miehen lainaan oli mahdollista. olin oikeassa. miehenkään tulot eivät olleet niin suuret, että olisimme saaneet tarvitsemamme lainan.

tunsin itseni niin epäonnistuneeksi. niin yhteiskunnalle kelvollisena, kuin vaimonakin. olen vain laiska paska, joka ei ole tottunut ahkeruuteen. peruskoulun jälkeen olen jättänyt kaksi koulua kesken. minulla ei ole vieläkään ammattia, vaikka kolmikymppiset lähestyvät kovaa vauhtia.

olen ollut todella holtiton nuori. masentunut. itsetuhoinen kaikin tavoin. olen jostakin syystä kuitenkin onnistunut saamaan ihanan miehen ja vielä ihanamman lapsen. nyt tuntuu, että olenkohan hyväksi heille ollenkaan. mieheni olisi voinut saada minua paljon paremman. paljon paremman. sellaisen ahkeran uraihmisen, joka osallistuisi yhtälailla leivän hankkimiseen. sellaisen urheilullisen, laihemman kuin minä. kauniimman. ja poikani.. no, hänelle sentään uskon olevani ihan hyvä äiti. leivon, laulan ja kudon sukkia. pelaan ja leikin itsekin kuin lapsi. riekun mielelläni leikkikentillä ja vien huvipuistoihin. en siis täysin tuhoon tuomittu ihmisenä ole.

kun tulimme miehen kanssa pankista, aloimme puhua velkojeni määrästä ja mies yllytti minua hakemaan laskuni esiin. paperi paperilta kävin ne kaikki läpi ja 23 pinkkaa niistä muodostui olohuoneen lattialle sateenkaaren muotoon. osassa pinkoista oli vain yksi lasku, osassa parisen kymmentäkin. kaikista ei ottanut pirukaan selvää, olikovatko samoja laskuja vai eri laskuja.

kello oli varttia vaille 9 illalla. koko illan olin uurastanut laskujeni parissa. mies kysyi, että josko hän hakisi kaupasta olutta, niin alkaisimme sitten maksella niitä pois. en uskonut häntä, mutta kehoitin hakemaan olutta. pian hän palasikin lähikaupastamme ja avasi nettipankin sivut. käski alkaa maksaa laskuja.

päätin etten ajattele mitä teen, teen vain sen mitä mies käski. tiesin sisimmässäni, etten yksin pysty ikinä maksamaan laskujani, sillä tuloni ovat niiin mitättömät. nielin kurkussani olevan liikutuksen palan ja hysterian partaalla makselin laskujani. 1200 euroa paloi tuosta noin vain. edellisen kerran mieheni auttoi minua parilla sadalla eurolla, mutta silloin se teki sen yllättäen, etten ollut kerennyt selata laskujani valmiiksi. aikaa oli vain viisi minuuttia. ne oli rikkaat 5 minuuttia. nyt aikarajoitusta ei ollut.

sydäntäni viilsi tuska omasta hölmöilystäni ja siitä, miten kiltti mieheni oli. minä en millään ansaitsisi hänen kaltaistaan. aina olen hänet kiltiksi tiennyt ja anteliaaksi, mutta en koskaan olisi arvannut, että hän osoittaisi näin suurta anteliaisuutta minua kohtaan. hän kantaa minusta huolta ja rakastaa todella paljon.

suurimman osan perintätoimiston laskuista sain maksettua. loput laskut olivat hieman epäselviä ja näin ollen ne täytyi jättää myöhemmäksi. maanantaina soitan ja tarkistan summat. alan lyhentää niitä omilla rahoillani. ja sen jälkeen on vain ne kuusi tonttua ulosotossa. en tiedä miten selviän niistä, mutta mies on ilmeisestikin avustamassa minua.

talon rakennus siirtyi nyt vuodella-kahdella. niin mies päätti. ilmeisesti hän aikoo maksaa ulosottomaksuni omilla säästöillään. niillä, jotka olisivat menneet talonrakennukseen. takaisin tietenkin maksan joka sentin, pikku hiljaa.

olen todella kiitollinen hänen avustaan. en edes osannut odottaa häneltä näin suurta tekoa. en ole koskaan edes uskaltanut uneksia velattomasta elämästä. voisiko se todella olla mahdollista..?